mina ja mina ja mina!

likomarkana kotiin sateen yllatettya

Kaneshien portaissa

Kaneshie

oikeaoppinen vedenjuonti

kaakaopapuja

kuinka iloiseksi pizza voi ihmisen toisinaan tehda

seuraa johtajaa

kokeiden naputtelua

essi ja mina

koulukuva

Hanna ja mina

Tassapa kaikkien iloksi kuvia MINUSTA!

Grandman kanssa baarissa

11.7

Minä ja vessanpönttö ollaan taas oltu tänään ylimmät ystävykset heti sängyn jälkeen, jossa olen maannut lähestulkoon koko päivän. Essi on potenut tautia jo useamman päivän ja oli kai vaan ajan kysymys milloin minäkin alan oireilla. Aamulla kuvittelin ensin hieman kuvottavan olon olevan vain sympatiatunteita Essin köllöttäessä sängyllä voipuneena, mutta aamupalan jälkeen en ehtinyt kuin pyörähtää koululla kun katsoinkin paremmaksi jäädä omaan huoneeseen turvallisesti vessan lähelle sijoittuneena.

Noh ei siitä sen enempää, toivottavasti tämä nyt menee ohi. Lääkkeitä ainakin on edellisestä lääkärikäynnistä.

Viime iltana vietinkin sitten pari tuntia Grandman kanssa baarissa istuskellen. Toisin kuin mielikuvitus antaa luulla, emme juoneet siellä tippaakaan alkoholia ja siellä istuminenkin oli itse asiassa vain olosuhteiden pakko. Hannan tytär Johanna lähti eilen illalla Suomea kohti, matkustaen yksin. Hanna, Jonas, Kwasi ja Grandma olivat lähdössä saattamaan häntä ja itse olin Essin kanssa ajatellut jäädä illaksi kotiin, olettaen, ettei meidän kuulunut sinne mukaan edes lähteä. Johanna tuli kuitenkin päivällä kysymään kainosti, josko olisin lähdössä mukaan. Kysyin haluaisiko hän minut sinne ja Johanna nyökkäsi. Niinpä minä sitten pakkauduin autoon mukaan, istuin Kwasi sylissäni ja matkalla koukattiin Grandma kyytiin tien varrelta, jonne hän oli kodistaan kävellyt. Lentokentällä Hannan ja Jonaksen oli tarkoitus mennä viemään Johannan kanssa vain laukut chek-iniin ja sitten tulla lähellä olevaan epäviralliseen lentokenttäbaariin odottamaan lennon lähtöä. Sisään päästyään he eivät kuitenkaan saaneet lupaa enää poistua Johannan kanssa ja niin minä ja Grandma istuttiin baarissa odottamassa parisen tuntia. Onneksi oltiin varmuuden vuoksi annettu jäähyväishalit Johannalle jo aiemmin. Ei siis mitään sen jännittävämpää oikeastaan, mutta oli ihan kiva jutella Grandman kanssa, joka on yksi lempityypeistäni täällä. Hän kertoi matkusteluistaan ajalta, jolloin kiersi Ghanaa ja muitakin kuin Afrikan maita kouluttamassa naisia ja osallistumalla kokouksiin YK:n konsulttina.

Paluu matkalla ajoimme Grandman kotiin Bauwiin (en tiedä miten se oikeasti kirjoitetaan), joka on taas yksi Accran alueista. Jonas istui ratissa ja alkoi etukäteen varoittelemaan Bauwin tiestä. Kysyin millainen tie on ja Jonas vastasi maiskauttaen suullaan niin kuin ghanalaisilla on tapana kun puhutaan jostain epämiellyttävästä: ”Ah, se on kuin ajaisi kuussa. Niin huono se on. Huono huono.” 

Grandma nauroi penkiltään: ” Niin, siinä kun ajaa niin kri kri kri kri kri kri!” tarkoittaen auton kitinää sen pinnistellessä yhtenä kappaleena tietä pitkin.

Tvin kielen opettelu on jäänyt vähäiseksi, mutta sitäkin enemmän olen kiinnittänyt huomiota muihin äännähdyksiin ja tapoihin, joita kaikki ympärillä käyttävät.

Suun maiskautus, kuten yllä jo kävi ilmi, on paikallaan silloin kun puhutaan jostain epämiellyttävästä tai tyhmästä tai jotain asiaa vähätellään.

Pitkä hyväksyvä ”jouuu” tarkoittaa ”kyllä”, mutta sitä ilmeisesti käytetään vain silloin kun mielissään myönnellään johonkin, kuten esimerkiksi minun yrityksiini sanoa jotain tviksi. Se saa usein lempeän jouuuu:n aikaiseksi.

”a-haa!” on iloinen hönkäisy, kuin löytäisi jotain erittäin miellyttävää. Se kuuluu ainakin Grandman suusta, kun hänellä on jotain erityisempää sanottavaa.

”Ehh!” ähkäisyn todellista tarkoitusta en ole ihan viela sisaistanyt. Pitanee raportoida siita myohemmin.

Lyhyen ähinäoppitunnin jälkeen asiasta ihan toiseen. Tuli mieleeni, etten kertonut miten viisumin kanssa kävi, sillä kävi aika hyvä tuuri. Olin täyttänyt viisuminhakukaavakkeen, käynyt otattamassa nettikahvilassa neljä järkyttävän näköistä passivalokuvaa (joita ei Suomessa hyväksyttäisi) ja liittänyt mukaan tulostetut lentoliput todistukseksi siitä, että olen poistumassa maasta. Jonas oli viemässä Hannan ja lasten viisumihakemukset uusittavaksi sattumoisin sopivaan aikaan, joten annoin hänen matkaansa passini ja hakemuksen liitteineen. Maahanmuuttotoimistolla virkailijat olivat katsoneet passiani ja todenneet, että minulle olikin jo kentällä myönnetty 60 päivää ja kaikki on kunnossa. Pari ylimenevää päivää eivät kuulemma haittaisi, sillä täälläkin voi viisumia hakea vielä viikon sen umpeutumisesta.

En ollut tutkaillut passiini lyötyä leimaa sen tarkemmin saatuani sen lentokenttävirkailijalta käteeni saapumisyönä. Siellä se kuitenkin oli, pikkiriikkisesti kirjoitettuna: 60 days. Muistan kun virkailija sanoi minulle, että hän antaa minulle 30 päivää ja hymyili omahyväisesti. Olin vastannut hänelle, että sama se, haen joka tapauksessa sitten paikanpäältä lisää aikaa. Ilmeisesti vastaus oli hyvä, sillä hän olikin leimannut pidemmän ajan, vaikka olin maksanut vain 30 päivän viisumin. Tenttasin kyllä Jonasta siitä, voivatko ne kentällä, lähtiessäni takaisin Suomeen, vielä alkaa valittaa siitä, mutta koska virastosta oli niin sanottu, siitä ei pitäisi aiheutua ongelmaa. ”Sitä paitsi, jos sinulla ei ole rahaa mukanasi millä maksaa, niinminkä ne sitten voi.” Jonas totesi lopuksi. Toivon, etteivät ne voi mitään…

Viikonloppukuulumisia

Kaksi aika hyvin nukuttua yota takana ja alan olemaan taas iloinen ja pirtea. Urakkani koulun kokeiden kirjoittamisessa on ohi ja ensi viikolla paasen taas enemman koulunpuolelle ja ulos oleskelemaan paivisin. Ihanaa!

Eilen rynnistettiin heti koulupaivan loputtua rannalle Essin kanssa. Oli ihan taydellinen ilma, aurinko helotti, pieni tuulenvire rannalla ja illallakin viela ihana ilta-aurinko. Mina nyt en tietenkaan rusketu mitenkaan erityisen kauniisti, vaan iho saa sellaisen punaruskean savyn vaikkei palaisikaan. On se silti parempi kuin kalmankalpea kananliha.Rannalta tarttui matkaan ihanat siniraidalliset lotkohousut, jotka palvelevat hyvin kotiverkareiden sijaisena ja bikinit jotka paljastuivat kaytetyiksi vasta tarkemmalla tarkastelulla kotiin paastyani. Keltainen laikka biksujen alaosassa yokottaa ja nyt ne lojuvat lattialla, enka tieda mita niille pitaisi tehda...

Valvoin pitkaan viime yona ihan vapaaehtoisesti ahmien Kathryn Stocketti kirjoittamaa Piiat -kirjaa (suosittelen). Ihanaa kun saa valilla vaan olla mollottaa ja lukea. Noh, minut hyvin tuntevat tietavat kylla, etta jos minulla on hyva kirja menossa, niin en sitten meinaa muuta tehdakaan kuin lukea. Tanaan ohjelmassa ei ollut muuta kuin aamupaivan reissu Kaneshin torille. Sorruin jalleen ostamaan ihania kankaita... miksei Suomessa ole enemman vareja? Olisi ihan mahtavaa nahda Helsingin kaduilla erilaisia varikkaita printtikuosimekkoja. Ihan kaiken ikaisilla. Taalla menee kaduilla ohi niin mahtavan nakoisia mammoja kirkkaissa vareissa! Loppupaivan aion vaan olla mollottaa ja ottaa univelkaa takaisin. Huomenna mennaan kai paikallisten suomalaisten tapaamiseen rannalle.

uneton accrassa

Pepsibaari

Ihania kierratetysista jatskipapereista tehtyja kasseja

poikia Abetifissa

Nyt on jo useamman yon putkeen vaivannut unettomuus. Joko en meinaa millaan saada unta tai sitten herailen pitkin yota. Vahan huonompi viikko siis meneillaan nyt. Olen muutenkin ollut paljon sisalla kun olen auttanut kirjoittamaan oppilaiden kokeita koneellani puhtaaksi ja siina on yllattavan paljon duunia. Onneksi kohta se on ohi ja viikonloppukin alkaa ihan juuri. Tosi karttyinen ja alakuloinen olo nyt, joten laitan piristykseksi iloisia kuvia teille.

Boatengien sopo mutta aarimmaisen rasittava kissa, jonka ansiosta olen lopullisesti paattanyt etten ole yhtaan kissaihminen

pesulla

tukkapyykki

maissia

 

 

 

 

 

ikkunatekstejen parhaimmistoa

Grandmata palelee

Kokrobiten rannan kalastusveneita

Spot

Essi

Hummerin katse

ruokaa!

kaupustelijat

kirkko

Hetkia

”Cape Coastin kaduilla on kuhinaa. Katujen varrella, siellä täällä on kojuja, joiden takana istuu lihava ghanalainen nainen. Takseja tulee kummastakin suunnasta, ne tööttäävät ja turistien kohdalla ne hidastavat vauhtia ja ovat joko harmistuneilta tai ihmeissään jos kyyti ei kelpaa. Miehiä, naisia ja lapsia on kaduilla matkalla kukin jonnekin tai ei ehka minnekaan erityisesti, kunhan vain maleksivat. Koskaan kadulla ei ole tyhjää, paitsi ehkä yöllä, mutta silloin kaikki ovat nukkumassa, eikä kukaan voi tarkistaa maleksiiko joku silloinkin kadulla.  Yhdessä kadun kulmassa seisoo alaston lapsi. Hänellä on ämpärillinen vettä ja saippuaa mukanaan ja tyynesti hän peseytyy kuin olisi kotona suihkussaan. Tai itse asiassa, kadunkulma on varmaankin se kotisuihku. 

Ihmisten lisäksi kaduilla liikkuu eläimiä. Pieniä, pörröisiä vuohenpoikasia loikkii tienvarressa. Siat nautiskelevat ruohikossa tai vaeltavat jonossa hiekkarannalla nahka yhtä vaaleanpunaisena kuin brittiläisellä turistilla. Lammaskaksikko kulkee rivakkaa tahtia kiireisellä rantakadulla. Ne kulkevat rinnatusten tien oikeaa laitaa ja kuullessaan auton lähestyvän takaa, ne siirtyvät kulkemaan peräkkäin. Tiehen tottuneina konkareina lampaat hölköttävät eteenpäin, väistellen vaaroja, loikkien toisinaan ojan yli kulkukäytävälle ja sen päättyessä ojan yli takaisin tielle. Houkuttelevan pihan kohdalla ne kääntyvät tieltä, mutta pihalla istuva äkäinen vanha mies lyö kepillä maahan ja lampaat kavahtavat taaksepäin. Ne jatkavat tietä vielä hetken eteenpäin ennen kuin tarkistavat, että tie on turvallista ylittää, sitten ne kipittävät vikkelästi toiselle puolelle ja pujahtavat kahden hökkelin välistä määränpäähänsä. ”

”Aallot eivät tyynny milloinkaan. Ne lyövät rantaan toistuvasti kovalla voimalla rikkoontuen vaahdoksi ja pärskeiksi, sekoittaen hiekan ja simpukat. Hetki sitten mies oli vielä nauttinut meren voimasta, aaltojen imusta meren vetäessä henkeä ennen seuraavaa pärskähdystä. Rannalla alkaa kova huuto, muita miehiä juoksee veteen, sillä vedessä uinut mies on vajonnut pinnan alle. Aallot tempovat pelastajia ja vaikka hukkunutta kannatellaan pinnan yläpuolella, eivät he jaksa vetää häntä rantaan. Lisää miehiä juoksee paikalle, rannalla sijaitsevan hotellin asiakkaat nousevat aamiaispöydistään tähyilemään tilannetta. Tarjoilijat kerääntyvät aidan luokse katsomaan. Veteen saadaan vietyä köyden pää ja sen avulla hukkunut mies hinataan rantaan. Hänet nostetaan kahden miehen olalle, pää alaspäin maata kohden ja joukon kuljettaessa miestä pois rannalta voivat hotellin asiakkaat nähdä kuinka hukkuneen miehen suusta valuu hiekkaa ja vettä. ”

”Eräänä aamuna koululle saapuu koulubussin mukana uusi tyttö ja hänen äitinsä. Äidillä on kiedottuna selkäänsä pieni, nukkuva lapsi ja hänen ilmeensä on hieman hermostunut. Tyttö on kuuro  ja aloittaa tänään koulun, muutamaa viikkoa ennen kesälomaa. Hän on niin kuin monet muutkin lapset, jotka saapuvat kouluun kuka milloinkin, silloin kun joku koulun henkilökunnasta löytää uuden kuuron tai jos lasten vanhemmat itse saavat jostain tiedon koulusta. Äidillä on kiire lähteä, hänelle kerrotaan koulumaksusta, joka sisältää kuljetuksen ja ruoan koulussa. Ennen kuin äiti lähtee, joku kysyy häneltä hänen tyttärensä nimeä. ”En muista hänen nimeään. Hänen sukunimensä on Oboshi.” Äiti vastaa. ”

leijonaa ma metsastan

”Ikkunat ovat auki ja parvekkeenkin ovi raollaan. Illan tervetullut viileä tuulahdus tuo tullessaan raikkautta ja hyttysiä. Iloinen musiikki raikaa kukkuloilla ja tunkeutuu avoimista ikkunoista ja ovista sisään taloon. On vaikea määritellä kantautuuko se aivan naapurista vai jostain kauempaa.

 - Onko siellä menossa jotkin jalkapallojuhlat? Hanna kysyy.

- Ei kun kuulemma hautajaiset, vastaan.

- Sama asia, sanoo Hanna. ”

 

”Pikkubussi kiitää maantietä pitkin. Matka taittuu nopeasti asfaltoidulla tiellä. Kuski toitottaa torvellaan välillä ja ohittaa liian hitaasti ajavia henkilöautoja. Pian matkan eteneminen kuitenkin hidastuu ja pikkubussi päätyy autojonon perälle, ruuhkan uhriksi. Hetken kuski jatkaa kärsivällisesti madella eteenpäin tiellä, mutta kääntyy sitten parin taksin esimerkkiä noudattaen tieltä pois asuinalueelle. Punaiset hiekkatiet vievät sinisten, vihreiden, punaisten, keltaisten ja harmaiden  asuintalojen ohitse, koulun ohitse, kolmen kirkon ohitse ja jälleen asuintalojen ohitse. Tie on kuoppia täynnä ja bussin naismatkustajat haaveilevat urheilurintaliiveistä bussin pomppiessa tiellä eteenpäin. Lopulta kuljettaja kaartaa takaisin maantielle, ajettuaan 20 minuuttia asuinalueen läpi. Hän on päässyt ruuhkajonossa hieman eteenpäin, mutta samassa ajassa hän olisi jonottanut saman matkan.”