Hetkia

”Cape Coastin kaduilla on kuhinaa. Katujen varrella, siellä täällä on kojuja, joiden takana istuu lihava ghanalainen nainen. Takseja tulee kummastakin suunnasta, ne tööttäävät ja turistien kohdalla ne hidastavat vauhtia ja ovat joko harmistuneilta tai ihmeissään jos kyyti ei kelpaa. Miehiä, naisia ja lapsia on kaduilla matkalla kukin jonnekin tai ei ehka minnekaan erityisesti, kunhan vain maleksivat. Koskaan kadulla ei ole tyhjää, paitsi ehkä yöllä, mutta silloin kaikki ovat nukkumassa, eikä kukaan voi tarkistaa maleksiiko joku silloinkin kadulla.  Yhdessä kadun kulmassa seisoo alaston lapsi. Hänellä on ämpärillinen vettä ja saippuaa mukanaan ja tyynesti hän peseytyy kuin olisi kotona suihkussaan. Tai itse asiassa, kadunkulma on varmaankin se kotisuihku. 

Ihmisten lisäksi kaduilla liikkuu eläimiä. Pieniä, pörröisiä vuohenpoikasia loikkii tienvarressa. Siat nautiskelevat ruohikossa tai vaeltavat jonossa hiekkarannalla nahka yhtä vaaleanpunaisena kuin brittiläisellä turistilla. Lammaskaksikko kulkee rivakkaa tahtia kiireisellä rantakadulla. Ne kulkevat rinnatusten tien oikeaa laitaa ja kuullessaan auton lähestyvän takaa, ne siirtyvät kulkemaan peräkkäin. Tiehen tottuneina konkareina lampaat hölköttävät eteenpäin, väistellen vaaroja, loikkien toisinaan ojan yli kulkukäytävälle ja sen päättyessä ojan yli takaisin tielle. Houkuttelevan pihan kohdalla ne kääntyvät tieltä, mutta pihalla istuva äkäinen vanha mies lyö kepillä maahan ja lampaat kavahtavat taaksepäin. Ne jatkavat tietä vielä hetken eteenpäin ennen kuin tarkistavat, että tie on turvallista ylittää, sitten ne kipittävät vikkelästi toiselle puolelle ja pujahtavat kahden hökkelin välistä määränpäähänsä. ”

”Aallot eivät tyynny milloinkaan. Ne lyövät rantaan toistuvasti kovalla voimalla rikkoontuen vaahdoksi ja pärskeiksi, sekoittaen hiekan ja simpukat. Hetki sitten mies oli vielä nauttinut meren voimasta, aaltojen imusta meren vetäessä henkeä ennen seuraavaa pärskähdystä. Rannalla alkaa kova huuto, muita miehiä juoksee veteen, sillä vedessä uinut mies on vajonnut pinnan alle. Aallot tempovat pelastajia ja vaikka hukkunutta kannatellaan pinnan yläpuolella, eivät he jaksa vetää häntä rantaan. Lisää miehiä juoksee paikalle, rannalla sijaitsevan hotellin asiakkaat nousevat aamiaispöydistään tähyilemään tilannetta. Tarjoilijat kerääntyvät aidan luokse katsomaan. Veteen saadaan vietyä köyden pää ja sen avulla hukkunut mies hinataan rantaan. Hänet nostetaan kahden miehen olalle, pää alaspäin maata kohden ja joukon kuljettaessa miestä pois rannalta voivat hotellin asiakkaat nähdä kuinka hukkuneen miehen suusta valuu hiekkaa ja vettä. ”

”Eräänä aamuna koululle saapuu koulubussin mukana uusi tyttö ja hänen äitinsä. Äidillä on kiedottuna selkäänsä pieni, nukkuva lapsi ja hänen ilmeensä on hieman hermostunut. Tyttö on kuuro  ja aloittaa tänään koulun, muutamaa viikkoa ennen kesälomaa. Hän on niin kuin monet muutkin lapset, jotka saapuvat kouluun kuka milloinkin, silloin kun joku koulun henkilökunnasta löytää uuden kuuron tai jos lasten vanhemmat itse saavat jostain tiedon koulusta. Äidillä on kiire lähteä, hänelle kerrotaan koulumaksusta, joka sisältää kuljetuksen ja ruoan koulussa. Ennen kuin äiti lähtee, joku kysyy häneltä hänen tyttärensä nimeä. ”En muista hänen nimeään. Hänen sukunimensä on Oboshi.” Äiti vastaa. ”

leijonaa ma metsastan

”Ikkunat ovat auki ja parvekkeenkin ovi raollaan. Illan tervetullut viileä tuulahdus tuo tullessaan raikkautta ja hyttysiä. Iloinen musiikki raikaa kukkuloilla ja tunkeutuu avoimista ikkunoista ja ovista sisään taloon. On vaikea määritellä kantautuuko se aivan naapurista vai jostain kauempaa.

 - Onko siellä menossa jotkin jalkapallojuhlat? Hanna kysyy.

- Ei kun kuulemma hautajaiset, vastaan.

- Sama asia, sanoo Hanna. ”

 

”Pikkubussi kiitää maantietä pitkin. Matka taittuu nopeasti asfaltoidulla tiellä. Kuski toitottaa torvellaan välillä ja ohittaa liian hitaasti ajavia henkilöautoja. Pian matkan eteneminen kuitenkin hidastuu ja pikkubussi päätyy autojonon perälle, ruuhkan uhriksi. Hetken kuski jatkaa kärsivällisesti madella eteenpäin tiellä, mutta kääntyy sitten parin taksin esimerkkiä noudattaen tieltä pois asuinalueelle. Punaiset hiekkatiet vievät sinisten, vihreiden, punaisten, keltaisten ja harmaiden  asuintalojen ohitse, koulun ohitse, kolmen kirkon ohitse ja jälleen asuintalojen ohitse. Tie on kuoppia täynnä ja bussin naismatkustajat haaveilevat urheilurintaliiveistä bussin pomppiessa tiellä eteenpäin. Lopulta kuljettaja kaartaa takaisin maantielle, ajettuaan 20 minuuttia asuinalueen läpi. Hän on päässyt ruuhkajonossa hieman eteenpäin, mutta samassa ajassa hän olisi jonottanut saman matkan.”