Arkisia kuulumisia

Viisumihakemus paasikin Hannan miehen Jonaksen matkassa Immigrationiin kun Jonas vei Hannan ja lapsien viisumianomukset. Heilla ei ole Ghanan kansalaisuutta ja he hakevat aina kerran vuodessa uutta viisumia. Se on nyt siis hoidossa, passi pitaa vaan jossain valissa kayda sitten noutamassa sielta.

Ihan tavallisista arkipaivan jutuista en ole viela hirveasti kertonyt, joten nyt olisi sitten asiaa arjesta.
Koulu on auki klo 8 - 15 ma - to ja pe klo 8 - 14. Tavallisesti heraan joskus klo 8 tai vahan ennen. Varsinaiset kunnon tunnit alkavat vasta kymmenelta, ennen sita lapset leikkivat pihalla, heilla on aamunavaus ja valipalan syonti. Osa lapsista tulee koulun trotrolla kahdeksan maissa ja osa tulee kavellen tai toisella koulun autolla joka tulee kauempaa. Kymmeneen mennessa kaikki ovat kuitenkin aina paasseet paikalle. Tai ainakin kaikki ne jotka sina paivana tulevat kouluun. Toisinaan joku lapsista ei tule, joko huonon saan takia tai jonkin muun selittamattoman syyn takia. Koululla on erilaisia hommia joita voi tehda. Yksi tehtava on aina pienimpien lapsien vahtiminen. Koululla on kaksi 3v kuuroa lasta, Lisbeth ja Idrissa ja heidan lisakseen Kwasi ja Efua ovat myos koululla. Lasten vahtimisen lisaksi voi pitaa kuvistunteja tai tuurata poissaolevaa opettajaa, siivoilla toimistoa, ideoida uusia asioita koululle, opettaa atk:ta jne. Riippuu paivasta.
Itse olen pitanyt kuvista, vahtinut lapsia, kirjoittanut opettajien kasinsuunnittelemia end of term kokeita tietokoneella puhtaaksi ja piirtanyt niita varten kuvia, tuurannut opettajaa ja pitanyt mm. matikan tuntia, jarjestellyt toimistossa tavaroita. Taalla pitaa olla avoimin mielin ja tehda kaikenlaista mika on avuksi. Toki saa omien itressien mukaan myos ehdottaa tekemista.

Koulupaivan jalkeen olen tullut toisinaan tanne Barrieriin nettikahvilaan tai lahtenyt ostoksille tms. Huomenna olisi tarkoitus lahtea Kaneshin torille ihmettelemaan vilinaa ja kavaisemaan kangaskaupassa. Jos on hyva saa voi myos menna rannalle tai altaalle, kavelylle. Aivan Accran kestustaan on helpompi menna kuitenkin vapaapaivana silla julkisilla liikkuminen vie paljon aikaa.

Toisinaan kaipaa jotain lansimaalaista ruokaa ja herkkuja kun Jamssi, pavut ja ainainen tomaattikastike alkaa tulla jo korvista ulos. Taalla syodaan tosi usein kalaa. Useimmiten muutenkin taalla on jonkin pikkuruinen annos jotain proteiinipitoista ja sitten kamala kasa riisia, jamssia tai jotain muuta hiilaria ja sitten se tomaattinen kastike. Toisaalta, ei ole viel tullut vastaan sellaista ruokaa mita ei voisi ollenkaan syoda. Onneksi aiti ja isa ovat kasvattaneet kaikkiruokaiseksi sopeutujaksi.

Ensiviikolla on taas joku kansallinen vapaapaiva maanantaina, joten Essin kanssa ollaan pohdittu jonnekin reissuun lahtoa. Oltiin jo kovasti lahdossa lansirajalla sijaitsevaan Ankasan luonnonpuistoon, mutta nyt kun googlailin sita niin taitaa olla huono vuodenaika menna sinne, ja meilla ei ole riittavia varusteita sinne. Noh, joku rantakohdekin kay kylla ihan hyvin. On ihan kiva lahtea valilla muuallekin vaikka koululla ja Hannan kotona on ihan kivaa.

Arki-iltaisin olen usein pelaillut Johannan kanssa yatzya tai jotain muuta, auttanut laksyissa tai muuten vaan jutustellut. Toisinaan kylla olen vetaytynyt ihan omaankin rauhaan lueskelemaan. Yllattavan paljon saa taas luettua kun ei joka ilta paasekaan koneelle. Tahan mennessa on tullut luettua jo kaksi Mma Rawotse kirjaa (joita suosittelen lampimasti! Ihania lamminhenkisia ja hauskoja juttuja Botswanalaisesta naisetsivasta), Dan Brownin Lost symbol, puolikas Demons ja Angelssia kun se oli Suomessa jaa nyt kesken. Nyt seuraavaksi luen joko lisaa Mma Rawotsea tai Piiat. Hannalla ja Jonaksella on onneksi paljon kirjoja!

No niin, tassa taas tallainen aivovuodatus. Vahan ahdistaa kun yleensa olen tarkka siita mita kirjoitan kun tiedan etta osaisin kirjoittaa ihan natisti ja hyvin, mutta taalla en nyt jaksa ruveta pohtimaan asioiden muotoilua. En myoskaan loyda kaikkia tarvittavia merkkeja tasta nappiksesta. Ihan sama, en ole taalla kirjoittamistaoppimassa vaan kokemuksia keraamassa. Siina olen onnistunut toistaiseksi hyvin!

kuvia

Koulun matikan koetta varten piirretty kuva. Tamakin oli oikeinpain...

Essi Efua selassaan. Kuva oli oikeinpain mutta kaantyi jostain syysta taas vaarinpain

Koulun trotro odottaa oppilaita kyytiin

House of Grace

Koulun pihalta

kuvia

Johannan tehtailema ovikyltti

Tunnelmavaloa suihkussa

House of Grace

Koulun tie

Barrier

Barrier

Sanky

Juhannusviikonloppu Accrassa

Istun nettikahvilassa ja taalla on aivan tajuttoman hiostavaa. Reidet on liimaantunu penkkiin kiinni. Asken oli sahkokatkos ja odoteltiin hetki, etta paastiin taas koneelle. Onneksi en ollut ehtinyt kirjoittaa mitaan viela.

Essi saapui torstaiyonajoten sain jalleen kamppiksen. Ihan kivaa etta on seuraa. Hauska huomata myos miten on itse jo kotiutunut tanne, kun alkuun olin itsekin Essin tavoin vahan pihalla kaikesta. Otin kuvan huoneesta ja koulurakennuksesta ja tiesta mutta lataaminen koneelle ei nyt onnistunut, vaikka olen eri nettikahvilassa nyt kuin yleensa ja taa nayttaa paallepain hienommalle kuin se mun vakkari.

Eilen koulussa lapsilla oli aamupaivasta urheilua. Menin isompien lasten ja Issifu opettaja kanssa lahella olevalle kentalle ja pelattiin tunti jalkapalloa. Naama oli punainen kuin paloauto, jota se on aina kun urheilen, mutta afrikan lampo ja aurinko varmaan edesauttoi punaisuutta entisestaan. Noh onneksi en ole taalla missaan missikisoissa. Urheilun jalkeen lapsilla oli lauluja ja leikkeja. Opetin lapsille Leijonaa ma metsastan laulun, jonka olin kaantanyt ghanalaiselle viittomakielelle ja vahan soveltanut. Ne tuntuivat tykkaavan kylla. Paivakotilaisille opetin sen viime viikolla ja niillekin se tuntui uppoavan ihan hyvin, osa lapsista on tullut jalkikateen viittomaan minulle siita osia jotka he muistavat. Minun onkin tarkoitus kaantaa viela pari muuta laulua tai leikkia ghanalaiselle viittomakielelle, sen jalkeen opettaa ne opettajille ja kuvata se kameralla. Suomessa tyostan kuvaun materiaalin opetus DVD:ksi Hannalle.

Suomessa on eilen juhlittu Juhannusta mokeilla, kokkojen aarella ja varmaan alkoholiakin siemaillen. Me ei kovin erityisesti juhlisteltu. Koulun jalkeen kaveltiin Essin kanssa hakemaan Johanna koulustaan. Kavelymatka House of Gracelta on noin 15min. Johannan koululta mentiin suoraan Kokrobiteen merenrannalle aurinkoa ottamaan ja uimaan. Uiminen jai kylla aika vahaiseksi koska oli nousuvesi ja aallot aika vahvoja. Kavin kerran aalloissa kastautumassa, bikinien alaosa lahti melkein irti ja vedessa lillui joku kangasriekale, joten joltain muultakin on varmaan lahtenyt uidessa poksyt jalasta.

Tanaan mentiin Barrieriin ja kaveltiin Shopriteen ja nyt tultiin tahan nettikahvilaan. Otan viela tassa 4 passivalokuvaa uutta viisumianomustani varten. Minulla on viisumi vain 30 pvn ajaksi ja kohta pitaa menna immigrationiin hakemaan uusi viisumi. En tieda joudunko maksamaan sitten kahdesta kuukaudesta vaikka tarvitsisin vain 32pv lisaa. Katsotaan mita ne siella sanoo ja kunhan ensin loydan sinne immigrationiin. Se on jossain Accran keskustassa. Sinne pitaa matkustaa ainakin yhdella tai kahdella trotro:lla ja kai taksilla. Tanaan mennaan ehka Essin kanssa reggaeiltaan sinne Kokrobitelle taas. Pitaa sopia taksin kanssa, etta se tulee illalla hakemaan meita, silla yolla ei ole turvallista kavella rannalla sijaitsevalta Mig Milly's hotellilta Kokrobiteroadille, jolta takseja saisi lennosta.

Eipa tanne sen kummempaa. Ensi kerralla menen vakkaripaikkaani niin saan laiteltua taas kuvia ja kirjoittelen vahan paivan rutiineisa ja hauskoista persoonista, joita taalla on.

Lisaa sekalaisia kuvia

Niina keinuttaa Lisbetia ja Efuaa

Nakymaa Kaneshi torille johtavalta sillalta

Kuolinilmoituksia

Hampaaton akrobaatti ja sen mestari pitamassa tuntia lapsille

Hampaaton akrobaatti

Koulun oppilaita viittomassa koululaulua

Ehka malariaa ja muustakin asiaa

Huh. Viime viikonloppu menikin sitten kokonaan sairastaessa. Niina lähti viime perjantaina ja samaisena yönä mulla nousi kuume, vatsaan sattui ja nukuin tosi levottomasti. Buranan voimin selvisin yön ja aamulla ei ollut kipeä olo, joten lähdin Johannan ja Kwasin (Hannan lasten 9v ja 3v) kanssa uima-altaalla käymään ja ottamaan aurinkoa. Altaalla ehdin onneksi vähän nauttiakin auringosta ja uimisesta ennen kuin kuume nousi taas. Onneksi Hannan mies Jonas tuli hakemaan meitä, sillä en meinannut jaksaa kävellä edes autolle.

Koko lopun lauantaita makasin sängyssä ja kitisin itsekseni. Sunnuntaina oli jo onneksi vähän parempi olo, mutta kun kuume nousi vielä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä niin kävin kaiken varalta lääkärissä hakemassa anti-malaria lääkkeet. 

 Mulla olisi matkavaakuutuksen kautta Accrassa kolme eri sopimussairaalaa johon voi mennä niin, että ne lähettää laskun suoraan vakuutusyhtiölle, mutten viitsinyt lähteä puolikuntoisena sinne asti kun lähelläkin oli lääkäri, joka oli vielä tosi edullinen. Lääkärissä käynti maksoi 10cedia (eli vajaa 5e) ja lääkkeet 12cedia (eli vajaa 6e). Sain oman asiakaskortin, jota voi ensikerralla näyttää ja ilmeisesti silloin käynti on vielä halvempi. Lääkärissä käynti oli aika pikainen ja helppo. Paikallinen lääkäri mumisi epäselvällä englannilla kysymyksiä mulle joihin vastailin jotain sen mukaan mitä luulin sen sanovan. Se kirjasi kaiken ylös ja sitten määräsi lääkkeet malarian hoitoon ja vatsavaivoihin. That’s it. 

Nyt on ollut jo pari päivää ihan hyvä olo. Ehkä vähän väsynyt, mutta kuumetta, lihassärkyä tai vatsakipuja ei enää ole. Tuskin oli malaria, mutta syön kuurin loppuun kaiken varalta. Anti-malaria lääkkeitä otetaan kolmen päivän ajan 8 pilleriä päivässä. 4 aamulla ja 4 illalla. Luulisi sillä määrällä lähtevän. Toivottavasti ei enää taudit vaivaisi, mutta en tosiaan ihmettele vaikka täällä kipeäksi tuleekin kun erilaisille pöpöille on koko ajan alttiina.

Ajattelin kertoilla vielä hieman tästä ympäristöstä ja miltä täällä näyttää. Jossain vaiheessa yritän räpsiä vähän kuviakin…

Koulu ja mun majapaikkani joka sijaitsee siis koulun yläpuolella Hannan ja Jonaksen kotona on Aplakussa. Aplaku on Accran keskustan ulkopuolella ja oikeastaan lähempänä Kokrobitea. Täälläpäin teitä ei ole juurikaan päällystetty millään vaan ne ovat punaista hiekkaa ja täynnä kuoppia. Kun matkustaa trotrolla tai taksilla niin kyyti on melkoista hytkymistä. Varsinkin nyt kun on sadekausi ja kuoppiin muodostuu vettä. House of Grace on mäen päällä ja tie sinne on ehkä karmeimmassa kunnossa ikinä. En tajua miten koulubussi (trotro sekin) pysyy yhtenä kappaleena kun se ajaa sen ees taas kaksi kertaa päivässä. Menokin on niin hidasta, että kävellen olisi varmaan samaan aikaan perillä jos se jättäisi lapset mäen alkupäähän.

Mäen alapuolella menee Kokrobiteroad, joka on siis myös punaista hiekkaa ja töyssyinen sekin. Välillä autot ajaa toisella kaistalla, kun oma kaista on ajokelvoton. Ihmiset kulkee tien reunoilla, täällä ei kävelykatuja ole. Kokrobiteroadia Accraan päin mentäessä pääsee Barrieriin, jossa mä aina käyn nettikahvilassa, nostamassa rahaa ja pepsi-baarissa. Siitä lähtee tro-trot kaupunkiin ja puolentoista kilometrin päässä on Shoprite, ilmeisesti Etelä-Afrikkalainen isohko supermarketti. Ihan yöaikaan en ole yksin mennyt Barrierissa, mutta aika turvallisen oloista siellä on. Ihmiset toki huutelee ”Obroni, how are you” mutta se on ihan hyväntahtoista. Tuohon ”obroni”-huuteluun muutenkin alkaa jo turtua kun sitä kuulee niin usein. Varsinkin pikkulapset huutelee usein. 

Koska koulu on mäenpäällä, on sieltä aika hyvät näkymät. Meri kimmeltää houkuttelevan lähellä ja me laskeskellaan usein, montako kalastajavenettä nähdään. Ennen kuin lähdin Ghanaan, kaverit sanoi: ”oi, siellä sä vaan makaat palmun alla merenrannalla”, mutta tiedoksi vain, etten ole ehtinyt vielä kertaakaan oikealle rannalle tai palmun alle. Ehkä tämä vääryys korjaantuisi nyt viikonloppuna. Mutta olen mä silti onneksi ruskettunut jo jonkin verran. Ulkona ruskettuu ihan huomaamatta ja eilen naama ja niska vähän kärähtikin kun lähdin kävellen hakemaan Johannaa koulusta ja unohdin laittaa aurinkorasvaa. Enkä kyllä ollut kuin vajaat 30min auringossa.

Mutta en valita, ihanaa kun on taas paistanut aurinko. Täällä on ollut monena päivänä nimittäin sadetta ja ukkosta. Sähköt on vähän väliä pois päältä ja sitten elellään otsalampun ja kynttilöiden varassa. Kynttilöiden sytytys on tuskaa, sillä täkäläiset (tosin Indonesiassa valmistetut) Holy matches ovat huonompia kuin tiimarin tikut. Niitä saa vedellä kymmenen ennen kuin yksi syttyy ja sitä ennen osa on ampunut silmään jotain rikkisiruja. Kynttilänvalossa suihkussa käyminen on kyllä ihan tunnelmallista. Mä saan käydä aina kynttilänvalossa suihkussa vaikka sähköt olisikin päällä, sillä mun huoneen yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa ei ole lamppua, eikä kukaan ikinä muista ostaa siihen uutta lamppua. Tässä kylppärissä ei jostain syystä myöskään suihku ja hana toimi, joten saan nauttia kuuppapesusta joka päivä. Vähän niin kuin olisi mökillä. Samapa tuo, ei se kovalla paineella kuitenkaan tulisi ja yhtä kylmää vettä se on silti. Vessan voi sentään vetää kerran päivässä. 

Viime viikon perjantaina koululla kävi taas ne kaksi akrobaattia opettamassa lapsille tanssia ja jotain akrobatia temppuja. Molemmat akrobaatit ei puhu kuin pari sanaa englantia ja toiselta puuttuu kummatkin etuhampaat, me kutsutaankin sitä nykyään Hampaattomaksi akrobaatiksi. Hampaaton akrobaatti oli kovin kiinnostunut musta silloin ensimmäisellä kerralla kun ne oli koululla ja kun näin ne illalla Kokrobitessa uudestaan, mutta nyt se on tainnut onneksi luovuttaa. Mulle riittää yksi hampaallinen insinööri Suomessa. Täällä saa kyllä vähän turhan helposti jonkun riippakivi-ihailijan ja välillä tuntuu, että tavallinen ystävällinen käyttäytyminen tulkitaan jo väärin. Toisaalta, eipä ne rakkauden julistajatkaan taida kovin tosissaan olla, kunhan kokeilevat kepillä jäätä. 

Kuvia

Auntie Grace (sukulainen ja koulun kokki) koulun keittiossa tekemassa ruokaa

Dianan, eli yhden oppilaan, synttarit koululla. Leikkaamista auttamassa Auntie Grace ja Hannan poika Kwazi ja serkku Efua

Nakymaa parvekkeelta

Grandma, eli Hannan anoppi. Kuva ei ole minun ottama vaan sain sen Hannalta

Idrissa 3v.

Tassa vahan lisaa kuvia.

Lisbet

Nakymaa koulun parvekkeelta

Piti laittaa kymmenen kuvaa mut ei taa nyt toimi.

Paikallisista jutuista lyhyesti

”Good morning,  good afternoon, good evening…” Tervehdyksiä saa jaella tien varressa kojuissa istuville ja samalla taksilla kulkeville.  On myös syytä kysellä aina muiden kuulumisia joko englanniksi tai twillä. Yleensä paikalliset ovat mielissään kun kysyn paikallisella kielellä, mutta seurauksena on tietenkin se, että he jatkavat samalla kielellä, enkä osaa sanoa enempää kuin ”mitä kuuluu, hyvää ja kiitos”. 

Takseilla ajellaan yleensä niin, että tien varresta viitataan taksille. Sormilla näytetään, montako olisi tulossa kyytiin. Jos taksissa on tilaa se pysähtyy. Tien varresta napatut taksit ovat kimppatakseja yleensä aina, ellei satu kohdalle tyhjää autoa. Jos haluaa, ettei taksi ota muita matkustajia kyytiin pitää sanoa ”Drop in”, jolloin hinta on kalliimpi ja taksi ajaa aivan haluamasi paikan eteen. ”No drop in” tarkoittaa, että taksi voi poimia muitakin kyytiinsä, hinta on halvempi ja kyydistä hypätään pois sopivassa kohtaa tietä.

Tro trot, eli pikkubussit, kuljettavat takseja edullisemmin paikasta toiseen. Tro trossa on kuski, sekä rahastaja, joka huutaa oviaukosta mihin kyseinen pikkubussi on matkalla. Matkaan lähdetään kun tro tro on täynnä tai ainakin puolillaan. Rahastaja kerää rahat jossain vaiheessa matkaa, hinta vaihtelee sen mukaan mihin on menossa.

Puhdasta vettä myydään kaikkialla kaduilla nimellä Pure Water. Sitä myydään suurimmaksi osaksi puolen litran umpipusseissa, joista repäistään hampailla kulma irti ja juodaan. Pulloistakin vettä toki saa, mutta pikku pussit ovat käteviä. 

Kaduilla myydään myös snackseja: pasteijoita, banaanisipsejä, pähkinöitä, popkornia, jätskiä, karkkeja… Lisäksi on mm: hikirättejä, hammasharjoja, hammasharjojen sijasta käytettäviä puutikkuja, elektronisia laitteita, MTN prepaid puheaika kortteja, kirjoja, lehtiä, kankaita… mitä vaan oikeastaan.

Jos on huoli siitä, ettei aviomiestä löydy voit olla varma, että täältä löytyy ehdokkaita. 

Musiikkia soitetaan kaikkialla aivan järkyttävän kovaa. Paikallisten artistien lisäksi ainakin Sean Kingston ja Shakira ovat suosittuja. 

Lapsille annetaan nimi sen mukaan, minä viikonpäivänä he ovat syntyneet. Eli naisille on 7 mahdollista nimeä ja miehille 7 mahdollista nimeä. Tietenkin lisäksi voidaan antaa muukin nimi.  

Kofi Annan on ghanalainen. Kofi-nimi annetaan perjantaina syntyneille. 

Täällä on hyvää paikallista maustettua mallasjuomaa, Alvaroa, joka on limun tyylinen virvoitusjuoma. Makuja on ainakin ananas, päärynä ja passion hedelmä. 

Iso paikallinen Club olut (n.0,68 l) maksaa paikallisessa lähibaarissa (ristittiin se Pepsi-baariksi) 3,5 cediä. Eli noin 1,5 euroa. 0,5l Hunter-siideri maksaa saman verran.

A honta sei... tai miten se kirjoitetaan?

Terveisia Accrasta!

Paasin vihdoin nettikahvilaan jossa on riittavan nopea netti, etta pystyn oikeasti jotain tekemaankin koneella.
oon ollut taalla vasta reilun viikona ja paljon oon jo ehtinyt kokemaan.

Viime viikonloppuna olin Hanna anopin Salomen (kotoisasti Grandma) ja Niinan kanssa Grandman kotikylassa Abetifissa vierailemassa. Yovyttiin aika alkeellisissa oloissa Grandman talossa, mutta eipa tuo haitannut. Moskiitot kylla kiusasi kun hyttysverkkoa ei ollut, eli malarialaakkeet joutuivat heti tulikokeeseen. Eipa ainakaan viela ole mitaan oireita.

Abetifi sijaitsee Ghanan korkeimmalla kohdalla vuoristossa. Se on isohko kyla tai pieni kaupunki, josta loytyy kylla yliopistokin ja sairaala, eli ei mikaan savimaja kyla puskassa. Matkaa Abetifiin tehtiin useammalla eri autolla. Ensin piti paasta taalta Aplakusta Accran keskustaan. josta lahtee isommat bussit. Sitten matkattiin hyvin tiiviisti ja hikisesti muovila paallystetyissa istuimissa nelisen tuntia. Radio ja teevee soivat tietenkin aivan julmetun kovaa koko matkan. Abetifista tehtiin paivareissu Kumasiin, Ashanti heimon paakeskukseen. Kaytii paikallisella torilla ja art centerissa ostoksilla, seka Grandman toiveesta Ashantiheimon museossa. Oltiin siis reissussa perjantaista maanantaihin.

Grandma muistuttaa omaa mummiani Kuopiosta jollain tapaa. Aika hauskaa, etta voi loytaa yhtalaisyyksia ihmisista, jotka ovat niin eri kulttuureista. Grandma on tosi ihana tyyppi, kertoo paljon juttuja suvustaan ja on hyvin oman arvonsa tunteva vanha rouva. Toisaalta, ei taalla ole viela tullut vastaan ihmista josta en pitaisi. Ghanalaset on tosi ystavallista ja rentoa vakea. Tykkaan siita, etta asioille voi nauraa ja vitsailla eri tavalla kuin esimerkiksi aasialaisissa kulttuureissa. Pukeutumistakaan ei tarvitse taalla samalla tavalla varoa.

Tiistaina koulu jatkui jalleen. Eilen pidin kuvistunnin esikoululaisille. Osa tajusi hyvin mita piti tehda ja osa ei. Hyvin toimi kuitekin minun ohjeideni selitys puoliksi eleilla ja puoliksi ghanalaisilla viittomilla. Muuten olen vahtinut pienia 3v kuuroja lapsia ja seuraillut koulun opetusta. Opettajia on nelja, Eric, Issifu Cynthia ja Pricilla ja kaikki ovat kuuroja. Opettajat ovat todella haskoja tyyppeja ja heidan kanssaan jutellessa oppii uusia viittomia ja aina voi kysya jos jotain ei tieda.

Ghanalainen viittomakieli on sinansa helppo oppia, useimmat viittomat alkavat vastaavan englanninkielisen sanan sormiaakkosella, joka helpottaa muistamista. Monet viittomat ovat myos lahella suomalaista viittomakielta, paikka, kasimuoto tai liike saattaa olla erilainen.

Tanaan illalla menen laheiseen Kokro biteen, joka on ranta ja pikkukaupunki, katsomaan Culture Eveningia. Siella on erilaisia esiintyjia, tanssia, musiikkia jne. Tanaan koululla oli kaksi illan esiintyjista vetamassa oppilaille tanssitunnin. Oli tosi hauskaa ja lapset selkeasti nauttivat. Nyt loppuu aika koneelta joten lahden laheiseen baariin perjantaisiiderille ja sitten takaisin *kotiin* ennen illan reissua.

haleja Suomeen!

ps. ainiin.. A honta sei tarkoittaa mita kuuluu. En tieda miten se kirjoitetaan, tolta se kuulostaa.

Ensikosketus

Lämmin löyhähdys tervehdys täältä Accrasta!

Täällä istuskelen huoneeni lattialla tuulettimen hurinassa ja päivän liat ja pölyt pois huuhtoneena. Ehdin tänään vasta ensikertaa nettiin, sillä alku on ollut aika vauhdikas. 

Lennot sujuivat ihan normaalisti ja olivat ajallaan. Kotokan lentokentällä sai odotella lähes parituntia ensin passin ja viisumin tarkastukseen ja sitten vielä sitä, että pääsee ulos. Kuljettaja oli vastassa kyltin kanssa ja matka Hannan luokse House of Graceen sujui aika hiljaisesti kun oli jo myöhäinen yö ja minä matkasta väsynyt.

Saapuessa oli Hanna ja vapaaehtoistyöntekijä ja kahden viikon kämppikseni Niina vielä hereillä. Juteltiin hetki ja sitten nukkumaan. 

House of Grace sijaitsee Aplakussa Accran ”lähiössä” ja majapaikkani eli Hannan perheen koti on koulun yläkerrassa. Minun oli tarkoitus nukkua pitkään ja hiippailla sitten koulun puolelle kun olin itse valmis, mutta ensimmäinen yö uudessa paikassa on aina levoton ja olin aamulla hereillä jo muiden kanssa samaan aikaan, joten lepäilyt saivat jäädä ja lähdin suoraan lapsia katsomaan. Ensimmäisen päivän vietin pienten noin 3v kuurojen lasten kanssa sillä aikaa kun isommat lapset olivat oppitunneilla. Välitunneilla lapset tungeksivat kyselemään ja ihmettelemään uutta tulokasta, vaikka ovatkin jo aika tottuneita siihen, että koululla on vaihtuvia harjoittelijoita Suomesta. 

Ghanalaisen viittomakielen oppitunnitkin alkoivat saman tien kun kommunikoi lasten kanssa, jotka innokkaasti vääntävät sormia oikeaan asentoon. Kuurojen opettajien kanssa pystyin jo juttelemaan hieman aiemmilla kansainvälisen viittomisen opeilla, ASL-viittomien (American Sign Language) pika vilkaisulla ennen matkalle lähtöä ja ilmeillä ja eleillä. Ghanalainen viittomakieli on hyvin lähellä ASL:lää, joten sen oppimisesta on varmasti hyötyä ja luulen että kahdessa kuukaudessa on aika hyvät tsäänssit oppiakin!

Koululla oli väliloma pe-ma, jolloin olin reissussa, mutta kirjoittelen siitä huomenissa lisää!